Kissanpäiviä Chiang Maissa

Lauantai-iltana nappasimme taksin Mo Chitin bussiasemalle. Määränpäänä olisi Chiang Mai, jossa saisimme majoittua Juhanan kaverin Ollin luona. Hetken kierreltyämme tiskeillä päädyimme ostamaan reilun 600 bahtin hintaiset liput 1.luokan bussiin. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta matka kestäisi kuitenkin koko yön ja halusimme panostaa mukavuuteen. Mukavasti matka menikin, kunnes neljän aikaan heräsin siihen, että bussissa oli aivan jäätävän kylmä. Ihanat aasialaiset ja heidän mieltymyksensä ilmastointiin.

Saavuimme Chiang Main bussiasemalle noin puoli kuuden aikaan aamulla. Bussissa kylmettymisen jälkeen en ollut kovin ilahtunut Chiang Main huomattavasti Bangkokia viileämmästä ilmastosta, joka muistuttaa lämpötilaltaan aika paljon Suomen kesää. Taksia saimme odottaa hyvän tovin ja Olli, joka puhuu sujuvaa thaita, sai selittää ajo-ohjeita puhelimitse useampaan kertaan, ennen kuin olimme perillä.

Rakastuimme kaupunkiin heti ensimmäisenä päivänä. Täällä vallitsee rentoutunut zenmäinen ilmapiiri, joka houkuttelee unohtamaan suunnitelmat ja nauttimaan päivän kerrallaan. Ilmasto on minun makuuni vähän vilpoinen, mutta Juhana tykkää ihan kympillä. Maisemat ovat kauniin vehreät ja vuoristoiset, kaupunki idyllinen. Hyviä ravintoloita ja kahviloita tuntuu riittävän, aika länkkäriruokalinjalla ollaan menty. Heti sunnuntaina sain odottamani kookossmoothien ja olen maistanut täällä elämäni parasta kahvia. Kirsikkana kakussa on Ollin upea kämppä, jossa meillä on oma huone ja kylpyhuone. Viiden tähden tasoa.

Sunnuntai meni istuskellessa, ensin kaupungilla ja sitten yliopiston puistossa. Yliopistoalue vilisi vastavalmistuneita opiskelijoita, joita vanhemmat ja sukulaiset kuvasivat kilpaa. Tapasimme Ollin kavereita, mielettömän mukavia jenkkejä. Tänään otettiin porukalla songthaew (katettu lava-auto) ja ajettiin noin tunnin matkan päähän vesiputoukselle. Onhan noita jotain vesiputouksia tullut nähtyä, mutta tämä oli aika omaa luokkaansa. Putousta pitkin pystyi kiipeämään, sillä vaikka kallio oli pyöreää eikä kädensijoja oikestaan ollut, oli kivi niin karheaa, että siitä sai otteen. Harmi ettemme saaneet kiipeilyreissulle kameraa mukaan, alla oleva kuva on ihan putouksen alusta.

Täällä kun on tavannut monia tänne muuttaneita länkkareitä, on itsellekin kieltamättä tullut mieleen, että voisihan sitä elämänsä toisinkin järjestää. Ei lopullisesti, mutta vaikka hetkeksi. Meillä tosin ei taida olla realistisia mahdollisuuksia alkaa elää pokeria pelaamalla, kuten näillä kavereilla.