Ja hiljaa virtaa Mekong

Päivät Don Detillä maleksivat verkkaisesti ohi. Aamupalan jälkeen siirryimme yleensä riippumattoon lueskelemaan ja kuuntelemaan musiikkia. Siitä noustiin ylös, kun nälkä seuraavan kerran alkoi vaivata. Guesthousemme oli kaikenkaikkiaan aivan mahtava. Bungalowit olivat upeat ja kuistilta aukeni näkymä hiljalleen virtaavalle Mekongille ja saaret yhdistävälle sillalle. Henkilökunta, erityisesti kaksi nuorta tyttöä, jotka vaikuttivat pääasiassa pyörittävän toimintaa, olivat maailman herttaisimpia.

Suomipoikavahvistuksemme lisäksi tutustuimme brittipariskuntaan, ja viidestään kävimme muun muassa bongaamassa Irrawaddy delfiinejä Don Khonin puolella (ja oikeasti näimme niitä!). Don Khonilta löytyi myös muutaman kilometrin säteellä hieno vesiputous ja aivan ihana hiekkaranta. Sen sijaan tutkimusmatka Don Detin pohjoispäätyyn oli enemmänkin masentava. Bungaloweja, kauppoja ja ravintoloita vieri vieressä, ja joka paikassa sen oloisia reissaajia, että matkalta ollaan hakemassa lähinnä päihdekokemuksia. En olisi kestänyt siellä päivääkään.

En missään nimessä kutsuisi Don Detiä tai Don Khonia miksikään paratiisisaariksi. Turisteja on valtavasti, aina teini-ikäisistä reppureissaajista pakettimatkaryhmiin. Sieltä täältä löytyy kuitenkin vielä rauhallisempi kolkka, jossa voi unohtaa ympäröivän maailman, kuunnella luonnon ääniä ja nauttia Mekongin viilentävästä vedestä.

Huomenna matkan pitäisi jatkua Cambodiaan. Alkaakin jo olla aika vaihtaa maisemaa. Tosin, meillä ei ole vielä oikeastaan mitään hajua miten itseasiassa pääsemme täältä eteenpäin.

Don Det & Don Khon

Muutaman Tha Khekissa vietetyn päivän jälkeen bungalowien kutsu alkoi käydä vastustamattomaksi, ja oli aika jatkaa matkaa. Tha Khekista siirryimme ensin Pakseen hitaan pitkän kuuman hermojaraastavan tuskallisella bussikyydillä. Meidän oli tarkoitus jatkaa suoraan Paksesta saarille, mutta koska bussi pysähteli kymmenen kilometrin välein purkamaan tai pakkaamaan ihmisiä tai tavaraa, olimme Paksessa vasta alkuillasta ja päätimme suosiolla yöpyä siellä.

Saimme mukavan huoneen lämpimällä suihkulla Thaluang Guest Housesta kahdeksalla eurolla. Kävimme syömässä, nostimme rahaa saarireissua varten ja nukuimme hyvät yöunet. Seuraavana aamuna otimme tuk tukin bussiasemalle, josta kuvittelimme bussin lähtevän. Bussin sijaan meitä odotti ääriään myöten pakattu lava-auto. Hengittelin syvään ja valmistauduin jälleen yhteen tuskallisen hitaaseen ja epämukavaan matkaan. Yllättäen etenimmekin reippaasti ja olimme perillä tuntia (!) odotettua nopeammin. Matkan varrella autoon hyppäsi valkoinen poika, joka osoittautui, kappas, miksikäs muuksikaan kuin suomalaiseksi.

Otimme kolmistaan veneen Don Khonin saarelle, sillä olimme siinä käsityksessä, että siellä olisi rauhallisempaa. Noh, kävelymatkan (siis sellaisen jonka jaksaa taittaa kymmenen kilon rinkka selässä) etäisyydellä näkyi lähinnä liian lähekkäin ängettyjä bungaloweja, joista suuri osa näytti lisäksi olevan meidän budjettimme yläpuolella. Niinpä siirryimme Don Detin puolelle, josta löysimmekin heti ihan täydellisen paikan.

Don Khonin ja Don Detin saaret yhdistää kolonialismin aikanen kivisilta. Meidän yllätykseksemme sillan ylittäminen maksoi 25000 kippia eli 2,5 euroa. Tai tuolla rahalla saa lipun, joka oikeuttaa ravaamaan sillan yli yhden päivän aikana niin paljon kuin lystää. Ymmärrän ja hyväksyn suuren osan Aasian lukuisista, oudoiltakin tuntuvista pääsymaksuista, koska ainakin toivon rahojen menevän yhteisöjen kehittämiseen. 2,5 euroa sillan ylittämisestä oli kuitenkin jo aika hullua ja harkitsimme vakavasti vain livahtavamme lippukopin ohi. Saimme kuitenkin liput, jotka olivat voimassa seuraavankin päivän, joten maksu ei ollut niin järjetön.

Sillasta on pakko kertoa vielä pieni episodi, jota todistimme aitiopaikoilta. Sillalle pyöräili pari nuorta aussipoikaa. Hetken palloiltuaan sillan reunalla, he päättivät hypätä. Päivittelimme tempun idioottimaisuutta, sillä kuivan kauden takia Mekongin vesi on melko matalalla, eivätkä pojat voineet yhtään tietää, mitä pinnan alla odottaa. Pojat pääsivät ehjinä rantaan, mutta kuulimme heidä toteavan, että vesi on todella matalaa. Tästä havainnosta huolimatta toinen heistä päätti vielä hypätä uudestaan, nyt sillan toiselle puolelle. Kuinka tyhmä voikaan nuori miehen mieli olla!  Tästä reissusta ei selvitykään ilman haavereita. Pojan jalkapohjaan tuli pitkä ja ilkeän näköinen haava, jota paikalliset ensin putsasivat ja sitten häntä lähdettiin kiikuttamaan tikattavaksi. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta melkein jo kävi sääliksi, sillä pojan loppureissusta tuli huomattavasti ikävämpi.

Majoituimme siis Don Detin eteläpäätyyn Santiphab Guesthouseen, jonka bungalowit olivat ihan Mekong-joen varrella. Ensimmäisen yön olimme pienemmässä bungalowissa, joka maksoi huimat kaksi euroa yöltä. Seuraavana päivänä muutimme isompaan, viiden euron huoneeseen, koska tarvitsimme ehdottomasti kuistin kahdella riippumatolla. Lisäksi saimme oman suihkun ja vessan.

Tutkittuamme Don Detiä ja Don Khonia enemmän totesimme, että meidän guesthousemme oli epäilemättä yksi harvoja asumisen arvoisia paikkoja noilla saarilla...

Tha Khek

Aluksi oli tarkoitus viihtyä täällä vain yksi yö, jatkaa etelään ja valloittaa joku mukava bungalow määrittelemättömän pitkäksi aikaa. Päätimme kuitenkin jäädä vielä toiseksi päiväksi ja vuokrata skootterin pientä tutkimusretkeä varten.

Majoituimme guest houseen keskustan reunalle. Ihan siisti ja mukava huone irtosi 8 eurolla. Suihku on paras tähän mennessä (Chiang Maita ei lasketa, koska olimme siellä etuoikeutettuina vieraina)! Lämmintä vettä tulee hetkittäin ja vettä tulee niin hyvällä paineella, etta minäkin saan tämän takkutukkani läpimäräksi alle vartissa! Ainoa ongelma tuli ensimmäisenä iltana: kylpyhuoneesta paloi lamppu. Menimme sanomaan asiasta ja paikalla ollut setähenkilö tuli ihmettelemaan asiaa. Ilmeisesti vain tehdäkseen jotain, hän kävi koputtelemassa lamppua ja jotain muuta yhtä turhaa. Luovutimme ja menimme nukkumaan.

Aamulla menin uudelleen sanomaan ongelmasta. Taas tultiin koputtelemaan lamppua, jonka jälkeen tilalle yritettiin vaihtaa kolme jo valmiiksi rikkinäistä lamppua. Yllättäen ei toiminut. Lopulta, kun huoneessa pyöri kolme ihmistä ja olimme jo yli puoli tuntia ihmetelleet yhtä palanutta lamppua, alkoi minulta palaa käpy. Totesin, että meillä olisi tässä vähän muutakin tekemistä, emmekä aio enää odottaa. No johan irtosi vihdoin avaimet uuteen huoneeseen ja pääsimme lähtemään skootterinvuokrauspuuhiin.

Skoban vuokrasimme Travel Lodgesta Mr. Ku:lta. Suosittelen erittäin lämpimästi (ja tuolta Travel Lodgesta saisi varmasti myös kivan kämpän). Skootteri päiväksi maksoi 10 euroa ja kaupan päälle saimme (epävirallisen) kartan lähialueiden luolista ja uimapaikoista ja muista nähtävyyksistä.

Alku matka meni aika farssiksi. Ensin loppui bensa, sitten oli vähän ongelmia kartan mittasuhteiden tulkinnassa. Lopulta löysimme etsimällemme uimapaikalle. Oli aivan mahtavan ihanaa pulahtaa viileään (lue: minun mielestäni helkkarin kylmään) veteen uimaan! Tarpeeksi pulikoituamme päätimme, että kai sitä täytyy joku luolakin käydä katsomassa. Ajoimme takaisin Xieng Liabin luolalle, josta olimme aiemmin ajaneet ohitse. Paikallinen herra ja hänen kolme lastaan lähtivät yllättäen opastamaan meitä. Kävely pellon ja metsän halki luolalle kesti ehkä viitisen minuuttia. Lapset hyppelehtivat edellä ja kysyivät meidän nimiämme ja esittelivät itsensä.

Luolalle päästyämme olin vaikuttunut. Suuaukko oli lähes yhtä hieno, kuin Kong Lo Cavella. Vastoin luuloani, emme suinkaan jääneet ihastelemaan luolaa vain ulkoa. Herra ja lapset lähtivat johdattamaan meitä syvemmälle ja syvemmälle luolaan. Saimme kiivetä ja tasapainoilla ja ahtaa itsemme ahtaista väleistä eteenpäin. Samaan aikaan lapset kiipeilivät pitkin luolaa kuin pienet marakatit. Reitti päättyi pienelle "hiekkarannalle" luolan perällä, jossa lapset halusivat leikkiä kameroillamme ja muuta herttaista.

Olihan se aivan mielettömän hienoa, että meitä lähdettiin opastamaan luolalle. Omin päin olisimme jääneet tasan siihen suuaukolle. Tuntuu silti vähän hassulta, että lapset oli niin selkeästi opetettu viihdyttämään turisteja; olemaan söpöjä ja hauskoja. Mutta täällä olemme kyllä ylipäätään kohdanneet todella ihania ihmisiä. Paikalliset ovat ystävällisiä ja hymyileviä, jopa tervehtivät kadulla. Lapset jaksavat vielä olla kiinnostuneita länkkäreistä ja huutelevat tervehdyksiä laoksi ja englanniksi. On helppo kuvitella, että tämä kaupunki on aika paljon sitä, mitä Vientiane oli ehkä kymmenen vuotta sitten.

Kong Lo Cave

Sunnuntaiaamuna lähdimme bussilla Vientianesta kohti Ban Khoun Khamia. Bussi oli ahdas, ja aamulla sinne kömpiessämme täynnä hyttysiä. Nice. Matka meni kuitenkin ihan kohtuullisen mukavasti, ainakin ensimmäiset neljä tuntia. Sitten alkoi vaivata pissahätä ja kamala nälkä ja selkä ja jalat parkuivat päästä suoristautumaan. Ja juuri siinä kohtaa kun alkoi tuntua, että ei jaksaisi enää yhtään istua, tie kävi kiemuraiseksi ja kapeaksi ja bussi alkoi madella tuskastuttava hitaasti...

Viimein pääsimme ensimmäiseen etappiimme – Ban Khoun Khamiin. Siellä ryntäsimme heti syömään, ja sitten alkoi ihmettely, että mitenkäs tästä eteenpäin. Bussi/taksiasemalla pyöri useampiakin herroja ja siinä nökötti yksi lupaavan näköinen lava-auto, mutta kaikki vain pyörittelivat päitään, eikä kukaan osannut englantia. Tuskastuimme ja lähdimme kävelemään tietä pitkin kyydin toivossa. Ei onnistanut. Muutaman turhan kyydinostoyrityksen jälkeen myönsimme tappiomme, ja kävelimme takaisin "asemalle". Luulin jo, että joudumme jäämään yöksi eikä ajatus oikein houkutellut. Asemalle oli kuitenkin poissaolomme aikana tullut englanninkielentaitoinen heppu, joka lupasi meille kyydin Kong Lo Villageen sopivaan hintaan. Enää ei tarvinnut kuin odottaa 1,5 tuntia, että televisiosta tullut thaiboxingmatsi loppui...

Tuk tuk -kyyti kylään oli vähintään yhtä tuskainen kuin bussimatka oli ollut. Lopussa odotti kuitenkin palkinto. Kong Lo Village oli aivan käsittämättömän kaunis vuorien ympäröimä maalaiskylä. Peltoja, lehmiä, kanoja, vesipuhveleita, ankkoja, koiria ja kissoja ja kaikkien niiden lapsosia. Majoituimme Chantha Guest Houseen, jossa erittäin siisti pieni huone maksoi 6 euroa yöltä. Olimme ihan ekstaasissa pitkän ja tuskaisen matkan jälkeen. Illalla nautimme muutamat oluet ihanalla terassilla, ja kävimme missä-olette-olleet-mihin-olette-menossa -keskusteluita muiden reissaajien kanssa. Myös Suomen kesästä ja tavesta irtosi paljon keskustelua ja ihmettelyä – varma hittiaihe!

Seuraavana päivänä lähdimme valloittamaan Kong Lo Caven, eli 7,5km pitkän luolan. Hupi kustansi 10 euroa per vene (veneeseen mahtuu enintään 3 henkeä) + vähän alle euron edestä sisäänpääsymaksuja per nenä. Hyppäsimme pitkähäntäveneeseen, joka kuljetti meidät pitkän ja pimeän luolan läpi. Korkeimmissa kohdin luola on noin 100 metriä korkea, ja nuo korkeimmat kohdat olivatkin vaikuttavia (oma taskulamppu on erittäin hyvä olla). Oli kyllä hieno ja vähän kammottavakin kokemus. Alussa odotin koko ajan, että vedestä alkaa nousta Harry Potterista tuttuja inferi-ihmisiä (elaviäkuolleita) tai että taskulampun valokiilaan osuu jostain kallion kolosta Klonkku.

Tiistaina lähdimme taas eteenpäin. Tällä hetkellä olemme Tha Khekissa, ja tästä matka taitaa jatkua pikimmiten etelään saarille.

Vientianen hauskempi puoli

Lähdimme viimeisenä iltanamme Vientianessa etsimään yöruokamarkkinoita. Eipä tarvinnut kauas keskustasta mennä, kun ei näkynyt enää yhtään turisteja. Ruokamarkkinat löytyivät, mutta löytyipä jotain muutakin hauskaa!

Vientiane – kokemus kai tämäkin

Terveisiä Aurinkomatkojen perhelomalta. Tai siltä tämä ainakin tuntuu.

Torstaina ylitimme Laosin rajan ja nappasimme tuk tuk -kyydin Vientianeen. Matka kesti parikymmentä minuuttia ja kustansi 200 bahtia. Maisemat olivat kauniin yksinkertaisia: lehmiä ja vuohia käyskentelemässä pelloilla, pölyisiä teitä ja vaatimattomia taloja. Vaikka kotoinen Thaimaa oli haikea jättää taakse, olin toiveikkaan innoissani.

Tuku tuk -kuski jätti meidät johonkin päin kaupunkia. Pääsimme aika pian kartalle, ja piheyttämme päätimme kävellä keskustaan. Muutaman kerran ehdin jo kirota valintaamme, sillä ilma on huomattavasti kuumempi kuin Chiang Maissa ja 10 kilon rinkka alkoi painaa hartioita. Kiersimme ehkä neljässä guest housessa kysymässä huonetta, mutta ne olivat joko täynnä tai liian kalliita. Lopulta päädyimme hieman syrjemmäs Lonely Planetin suosittelemaan Syri 1 Guest Houseen. Iso ja ihan siisti huone irtosi noin 13 eurolla yö.

Kauaa ei kaupungilla tarvinnut kävellä, kun saimme huomata, että ainakin keskusta on ihan täysi turistiläävä. Puolet porukasta on reppureissaajia tai perhelomalaisia. Liikaa ihmisiä, liikaa melua ja baareja, liikaa turisteihin kyllästyneitä paikallisia. Olisimme lähteneet eteenpäin jo varmaan ensimmäisen yön jälkeen, mutta tänne saavuttuamme minulle iski pieni flunssa tai joku. Olin muutaman päivän pienessä kuumeessa ja aika vetämättömissä. Halusin vain ottaa rennosti ja parannella itseni kuntoon.

Tänä aamuna heräsin ilokseni terveenä ja huomenna otamme suunnan kohti Ban Khoun Khamia ja Kong Lo Cavea. Hetken aikaa herkuttelin ajatuksella ottaa 14 euron tilausbussi guest houselta, mutta taitaa olla pakko yrittää pysyä budjetissa ja tyytyä tavallisen kansan 3 euron bussiin.

Tänään aiomme vielä vuokrata pyörät ja lähteä katsomaan, onko Vientianella ehkä muutakin tarjottavaa, kuin tämä keskusta.

Viimeiset päivät ihanassa Chiang Maissa

Viimeiset kaksi päivää Chiang Maissa menivät leppoisasti ja melko samaan tapaan kuin ensimmäisetkin. Hyvää ruokaa, kiireetöntä olemista ja muutama nähtävyys. Tiistaina ajoimme vuorelle katsomaan Wat Suthepin temppeliä. Todella kaunis paikka ja suosittelen käymään, jos satut Chiang Maissa olemaan. Kannattaa mennä todella aikaisin aamulla tai auringon laskun aikaan, sillon saattaa todennäköisemmin välttyä suurilta turistilaumoilta. Pimeän tultua temppeli valaistaan kauniisti. Kullanhohtoinen temppeli, tähtitaivas ja rukoilevat munkit olivat aika vaikuttava yhdistelmä.

Keskiviikkona ajoimme läheiselle järvelle, jossa oli mahdollista kellua samanlaisilla renkailla kuin kuuluisassa Vang Viengin tubingissa. Koska Vang Viengiin emme  aio mennä, olivat meidän tubingimme tässä. Ei varmasti huono vaihtoehto! Kun järvessä polskiminen riitti, siirryimme juttelemaan ja nauttimaan muutaman Changin ranta"bungalowiin".

Koko meidän Chiang Main kokemuksemme perustuu suosituimman turistialueen ulkopuoliseen Chiang Maihin. Majoituimme lyhyen skootterimatkan päässä Nimmanin kadusta. Suurin osa guest houseista sijaitsee ilmeisesti vanhassa kaupungissa, ja hienommat hotellit vähän matkan päässä siitä. Suosittelen tuota Nimmanin aluetta, sillä se on paitsi rauhallinen, myös edullisempi. Jos nyt tehdään tämä perinteinen vertaus: Nimmanilla ison Changin sai 60-70 bahtilla, turistialueella saman hinnan sai maksaa pienestä pullosta.

Chiang Maista saa tosiaan todella hyvää ruokaa. Tässä muutama vinkki:

The Salad Concept (Nimmanhaemin Road soi 13). Mahtavia salaatteja, jotka saa  myös koota itse haluamistaan aineksista. Täällä on lisäksi loistavia smoothieita (avokado on kuulemma mahtava, mutta valitettavasti meidän vierailumme ei osunut avokadoaikaan) ja pinaattikeittoa.

Smoothie Blues (Nimmanhamin Soi Rd). Paras aamupalapaikka. Ei ehkä halvin, aamupalaan hujahtaa helposti 4e, mutta smoothiet, leivät, croissantit, aamiaisburritot ja muut herkut ovat sen arvoisia.

Ristr8to (Nimmanhamin Soi Rd). Järjettömän hyvää kahvia, mukava henkilökunta, viihtyisä istuskelupaikka, mutta ei se halvin vaihtoehto. Kannattaa kuitenkin kokeilla (tosin vaarana on, että jäät koukkuun). Näissä kahveissa ei ole tietoaan tavallisen kahvin kitkeryydestä.

Khao soy. Kyseessä on siis ruoka, Chiang Main erikoisuus. En valitettavasti muista paikan nimeä tai osoitetta missä tätä söimme, mutta sitä saa kyllä monista paikoista. Khao soi on nuudeleita curryssa, päällä rapeaksi paistettuja nuudeleita. Mausta oman makusi mukaan sipulilla, pähkinärouheella, limellä ja mausteilla. Yksi parhaita thaimaalaisia ruokia mitä olen syönyt.


Hintataso
Koska emme asuneet guest housessa, en osaa niiden hintoja kommentoida. Ruokaa saa noin 30 bahtista ylöspäin. Hienompia ravintoloita ja kuppiloita on paljon ja tuhlasimmekin herkutteluun aika paljon rahaa. Skootterin vuokrasimme neljäksi päiväksi 1000 bahtilla.

..................................................................................................................................................................

Torstaina riistimme itsemme viimein irti Chiang Main vetovoimasta ja upeasta kämpästämme. Taksi nouti meidät aikaisin aamulla lentokentälle, josta matka jatkui pikkuruisella Nok Airin potkurikoneella Udan Thaniin. Pieni klaustrofobinen fiilis meinasi iskeä, kun nousimme matalaan ja kapeaan koneeseen. Matka meni kuitenkin yllättävän mukavasti (nukahdan aika välittömästi kaikissa hurisevissa liikennevälineissä). Udan Thanin lentokentältä otimme taksin bussiasemalle, sieltä bussin Nong  Khaihin, ja siellä selvitimme tiemme Laosin rajalle. Nyt olemme jo Vientianessa, tästä sitten seuraavassa osassa lisää. Ei ihan sitä mitä odotin...

P.s. Kuvia ladattu Flickriin! Linkki blogin vasemmassa reunassa.

Kissanpäiviä Chiang Maissa

Lauantai-iltana nappasimme taksin Mo Chitin bussiasemalle. Määränpäänä olisi Chiang Mai, jossa saisimme majoittua Juhanan kaverin Ollin luona. Hetken kierreltyämme tiskeillä päädyimme ostamaan reilun 600 bahtin hintaiset liput 1.luokan bussiin. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta matka kestäisi kuitenkin koko yön ja halusimme panostaa mukavuuteen. Mukavasti matka menikin, kunnes neljän aikaan heräsin siihen, että bussissa oli aivan jäätävän kylmä. Ihanat aasialaiset ja heidän mieltymyksensä ilmastointiin.

Saavuimme Chiang Main bussiasemalle noin puoli kuuden aikaan aamulla. Bussissa kylmettymisen jälkeen en ollut kovin ilahtunut Chiang Main huomattavasti Bangkokia viileämmästä ilmastosta, joka muistuttaa lämpötilaltaan aika paljon Suomen kesää. Taksia saimme odottaa hyvän tovin ja Olli, joka puhuu sujuvaa thaita, sai selittää ajo-ohjeita puhelimitse useampaan kertaan, ennen kuin olimme perillä.

Rakastuimme kaupunkiin heti ensimmäisenä päivänä. Täällä vallitsee rentoutunut zenmäinen ilmapiiri, joka houkuttelee unohtamaan suunnitelmat ja nauttimaan päivän kerrallaan. Ilmasto on minun makuuni vähän vilpoinen, mutta Juhana tykkää ihan kympillä. Maisemat ovat kauniin vehreät ja vuoristoiset, kaupunki idyllinen. Hyviä ravintoloita ja kahviloita tuntuu riittävän, aika länkkäriruokalinjalla ollaan menty. Heti sunnuntaina sain odottamani kookossmoothien ja olen maistanut täällä elämäni parasta kahvia. Kirsikkana kakussa on Ollin upea kämppä, jossa meillä on oma huone ja kylpyhuone. Viiden tähden tasoa.

Sunnuntai meni istuskellessa, ensin kaupungilla ja sitten yliopiston puistossa. Yliopistoalue vilisi vastavalmistuneita opiskelijoita, joita vanhemmat ja sukulaiset kuvasivat kilpaa. Tapasimme Ollin kavereita, mielettömän mukavia jenkkejä. Tänään otettiin porukalla songthaew (katettu lava-auto) ja ajettiin noin tunnin matkan päähän vesiputoukselle. Onhan noita jotain vesiputouksia tullut nähtyä, mutta tämä oli aika omaa luokkaansa. Putousta pitkin pystyi kiipeämään, sillä vaikka kallio oli pyöreää eikä kädensijoja oikestaan ollut, oli kivi niin karheaa, että siitä sai otteen. Harmi ettemme saaneet kiipeilyreissulle kameraa mukaan, alla oleva kuva on ihan putouksen alusta.

Täällä kun on tavannut monia tänne muuttaneita länkkareitä, on itsellekin kieltamättä tullut mieleen, että voisihan sitä elämänsä toisinkin järjestää. Ei lopullisesti, mutta vaikka hetkeksi. Meillä tosin ei taida olla realistisia mahdollisuuksia alkaa elää pokeria pelaamalla, kuten näillä kavereilla.

Rakkaudella Bangkokista (pienen kuumotuksen jälkeen)

Keskiviikkona sanoimme moimoi perheillemme ja lähdimme kohti lentokenttää. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä ja luonnollisesti aika hyvillä fiiliksillä. Etsittiin KLM:n tiski, heitettiin rinkat hihnalle ja ojennettiin liput ja passit virkailijaneidille. Hetken selattuuan passiani neiti kysyi, onko meillä joku todistus siitä, että olemme poistumassa Thaimaasta sallitun 30 päivän rajoissa. Katsoimme hämmentyneinä toisiamme, virkailijaa, toisiamme ja totesimme, että ei ole. Olemme lähdössä bussilla Laosiin, mutta eihän meillä siitä mitään todistusta ole. "Ilman todistusta maasta poistumisesta en voi päästää teitä lennolle", totesi neiti ja ohjasi meidät alakertaan, jossa Glo-hotellin tiloissa voi käyttää nettiä ja printteriä. Kettuuntuneina ja melko kuumotuksissa juoksimme tietokoneelle ja aloimme etsiä jotain lippuja jonnekkin rajan yli. Loppujen lopuksi emme onnistuneet löytämään bussi- tai junalippuja netistä, joten teimme paniikkiratkaisun ja ostimme jotkut turhakelennot, joita emme todennäköisesti käytä ollenkaan. Kun vihdoin olimme selvinneet lähtöterminaalin puolelle, purkautuivat muutaman päivän univajeet, stressi, jännitys ja viimeisen episodin aiheuttama kireys pienenä itkuna. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Jo Hangon päällä lennellessämme kireys vaihtui nauruun.  

En edelleenkään tajua tuota juttua, ja olen 100% varma, että vaikka olisimme vain kirjoittaneet arrival/departure-korttiin, että seuravaksi jatkamme bussilla Laosiin, ei rajalla olisi ollut mitään ongelmaa. Ei ole ennenkään mitään kyselty ja maahan on todistetusti päässyt ilman mitään valmiita jatkoyhteyksiä. 

Nyt olemme kuitenkin onnellisesti perillä ihanassa Bangkokissa. Lento meni ihan suht mukavasti (mitä nyt joku palohälytin virheellisesti huusi jossain vaiheessa), rinkat löysivät perille ja hotelli, Sathorn Saint View Apartment, on oikein kiva. Torstai meni aika pöhnäisissä tunnelmissa aikaeron takia, mutta tänään olemme jo kierrelleet kaupungilla. Shoppasimme muun muassa malarialääkkeet (doksisykliinia) ja varmuuden varalle jonkun ripuliantibioottisetin yhteishintaan 20e. Hotellimme sijaitsee ihan Surasakin skytrainaseman lähellä, joten liikkuminen on helppoa.

Lentokentältäkin tulimme hotellille skytrainia ja jalkojamme käyttäen. Tuolla reissulla kohtasimme jotain todella hämmentävää. Näin, että kadun päässä istui kerjäläinen. En kiinnittänyt henkilöön sen kummemmin huomiota. Ihan kohdalla kuitenkin vilkaisin tyyppiä ja meinasin pissata säikähdyksestä housuun. Kerjäläisen kasvot olivat jotain täysin käsittämätöntä. Ne olivat kuin kasa sulanutta muovia tai jotain, niistä ei voinut erottaa mitään normaaleja ihmisen piirteitä. Jotain mieleni kieroutuneisuudesta kertoo ehkä se, että en osaa tuntea häntä kohtaan oikeastaan sääliä tai mitään, lähinnä hämmästelen vieläkin, näinkö oikeasti oikein, ja mitä hänelle on tapahtunut. Sen sijaan hotellikadullamme asuva kolmijalkainen koira sai kyyneleet silmiin (ja olen päättänyt mennä illalla antamaan sille vettä).

Huomenna illalla olisi tarkoitus jatkaa yöbussilla Chiang Maihin. Seuraavat terveiset sieltä siis!

Tänään lähdetään!

Olkoon Madventures-viittaukset kuinka so last season tahansa, tämä on nyt laitettava tähän väliin. Kohta mennään!

Lopullinen reittisuunnitelma

Tämän valmiimmaksi tämä ei tule. Violetilla pallukalla merkatut paikat ovat varmasti tai hyvin vahvasti reitillä, oranssilla merkittyjä mietitään vielä. Ja loppujen lopuksihan voi olla, että homma menee vielä enemmänkin uusiksi.

Täytyy toivoa, että olemme tehneet hyviä ratkaisuja. Lähinnä Indonesia jännittää; onko Kalimantan tutustumisen arvoinen (tai mikä nyt ei olisi, mutta näin lyhyehköllä reissulla kun ei moneen paikkaan ehdi) ja onko Banda vielä yhtä paratiisi kuin kerrotaan, vai ovatko suuret turistilaumat löytäneet sinne. Toinen jännityskohde on Kambodza, jota kohtaan minulla on suuria ennakkoluuloja. Thaimaan, Laosin ja Singaporen reissujen odotan puolestaan olevan hyvinkin letkeitä ja helppoja.

Tässä kohtaa voi varmaan myöntää, että jännittää aika paljon. Kolme aamua herään vielä vanhempien luota omasta sängystä koira kainalossa. Torstaina aamu alkaakin lentokoneen aamiaisella ja passien ja matkatavaroiden kanssa säätämisellä Bangkokissa. Nyt vielä stressaa ja jännittää, mutta lupaan pyhästi yrittää kaikkeni, että turha jännittäminen ja stressi jäisivät Helsinki-Vantaan lentokentälle. Kaikki ei tule menemään niin kuin on suunniteltu, mutta pienet haasteet ja yllätykset kuuluvat reissaamiseen. Tärkein toiveeni tässä kohtaa kaikille jumalille, hengille ja korkeammille voimille on, että saisimme matkustaa terveinä ja turvallisesti.

Muoks. Marssijärjestys on siis Thaimaa (Bangkok, Chiang Mai), Laos, Kambodza, Singapore, Indonesia, Thaimaa (Krabi, Koh Chang Noi, Bangkok).

Can't get no sleep

Pientä matkakuumetta/stressiä alkaa ilmeisesti olemaan, sillä olen nukkunut todella huonosti sunnuntain jälkeen, jolloin luovuimme asunnostamme ja muutimme väliaikaisesti vanhempien nurkkiin. Yleensä olen aivan käsittämättömän hyvä nukkuja — pystyn nukkumaan oikeastaan ajasta ja paikasta riippumatta ja niin kauan kuin annetaan. Juhana on ollut tästä taidostani huomattavan kateellinen ja varsinkin matkustaessa hyvistä unenlahjoista on kyllä suuri etu. Nyt nuo lahjat ovat kuitenkin kateissa ja heräsin tänäänkin puoli kuuden aikaan.

Saimme eilen suunniteltua aika pätevän reitin Laosin poikki. Ihan etelään jää muutama kysymysmerkki; menemmekö Don Detille vai keksitäänkö jotain muuta. Tarkoitus on yrittää haistella muilta reissaajilta suosituksia. Päivitän reittikarttamme tänne vielä ennen lähtöä.

Perjantaina käymme ostostelemassa viimeiset matkatarpeet. Rinkka painaa tosin jo nyt sen verran, että ei kauheasti enää tekisi mieli sinne mitään laittaa.