Saimme mukavan huoneen lämpimällä suihkulla Thaluang Guest Housesta kahdeksalla eurolla. Kävimme syömässä, nostimme rahaa saarireissua varten ja nukuimme hyvät yöunet. Seuraavana aamuna otimme tuk tukin bussiasemalle, josta kuvittelimme bussin lähtevän. Bussin sijaan meitä odotti ääriään myöten pakattu lava-auto. Hengittelin syvään ja valmistauduin jälleen yhteen tuskallisen hitaaseen ja epämukavaan matkaan. Yllättäen etenimmekin reippaasti ja olimme perillä tuntia (!) odotettua nopeammin. Matkan varrella autoon hyppäsi valkoinen poika, joka osoittautui, kappas, miksikäs muuksikaan kuin suomalaiseksi.
Otimme kolmistaan veneen Don Khonin saarelle, sillä olimme siinä käsityksessä, että siellä olisi rauhallisempaa. Noh, kävelymatkan (siis sellaisen jonka jaksaa taittaa kymmenen kilon rinkka selässä) etäisyydellä näkyi lähinnä liian lähekkäin ängettyjä bungaloweja, joista suuri osa näytti lisäksi olevan meidän budjettimme yläpuolella. Niinpä siirryimme Don Detin puolelle, josta löysimmekin heti ihan täydellisen paikan.
Don Khonin ja Don Detin saaret yhdistää kolonialismin aikanen kivisilta. Meidän yllätykseksemme sillan ylittäminen maksoi 25000 kippia eli 2,5 euroa. Tai tuolla rahalla saa lipun, joka oikeuttaa ravaamaan sillan yli yhden päivän aikana niin paljon kuin lystää. Ymmärrän ja hyväksyn suuren osan Aasian lukuisista, oudoiltakin tuntuvista pääsymaksuista, koska ainakin toivon rahojen menevän yhteisöjen kehittämiseen. 2,5 euroa sillan ylittämisestä oli kuitenkin jo aika hullua ja harkitsimme vakavasti vain livahtavamme lippukopin ohi. Saimme kuitenkin liput, jotka olivat voimassa seuraavankin päivän, joten maksu ei ollut niin järjetön.
Sillasta on pakko kertoa vielä pieni episodi, jota todistimme aitiopaikoilta. Sillalle pyöräili pari nuorta aussipoikaa. Hetken palloiltuaan sillan reunalla, he päättivät hypätä. Päivittelimme tempun idioottimaisuutta, sillä kuivan kauden takia Mekongin vesi on melko matalalla, eivätkä pojat voineet yhtään tietää, mitä pinnan alla odottaa. Pojat pääsivät ehjinä rantaan, mutta kuulimme heidä toteavan, että vesi on todella matalaa. Tästä havainnosta huolimatta toinen heistä päätti vielä hypätä uudestaan, nyt sillan toiselle puolelle. Kuinka tyhmä voikaan nuori miehen mieli olla! Tästä reissusta ei selvitykään ilman haavereita. Pojan jalkapohjaan tuli pitkä ja ilkeän näköinen haava, jota paikalliset ensin putsasivat ja sitten häntä lähdettiin kiikuttamaan tikattavaksi. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, mutta melkein jo kävi sääliksi, sillä pojan loppureissusta tuli huomattavasti ikävämpi.
Majoituimme siis Don Detin eteläpäätyyn Santiphab Guesthouseen, jonka bungalowit olivat ihan Mekong-joen varrella. Ensimmäisen yön olimme pienemmässä bungalowissa, joka maksoi huimat kaksi euroa yöltä. Seuraavana päivänä muutimme isompaan, viiden euron huoneeseen, koska tarvitsimme ehdottomasti kuistin kahdella riippumatolla. Lisäksi saimme oman suihkun ja vessan.
Tutkittuamme Don Detiä ja Don Khonia enemmän totesimme, että meidän guesthousemme oli epäilemättä yksi harvoja asumisen arvoisia paikkoja noilla saarilla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti