Viimeinen saari

Vietimme Ton Sailla vielä kolme päivää (yhteensä siis kymmenen päivää – hups!) ja kävimme sinä aikana kaksi kertaa kiipeämässä. Minun parhaaksi suorituksekseni jäi 6a-tasoinen reitti (jonka aikana meinasin luovuttaa noin viisi kertaa, mutta onneksi ohjaajamme ei antanut), Juhana sinnitteli vielä 6b:n.

Torstaiaamuna jätimme Ton Sain vihdoin taaksemme – vaikka kiipeilyhimon vallassa ehkä pikkuisen leikisti harkitsimme vieläkin jäämistä – ja lähdimme kohti Ranongia. Meillä ei ollut mitään käsitystä bussiaikatauluista, mutta onni oli puolellamme ja jouduimme odottelemaan Krabin bussiasemalla vain muutaman tunnin. Kuuden tunnin matkakin sujui mukavasti – thaimaalaiset bussit ovat niin luksusta verrattuna vaikka Laosiin ja Kambodzaan. Tai Indonesialaisiin lauttoihin...

Vietimme Ranongissa yhden yön. Minä vietin suuren osan siitä vessassa ja kuumeessa ja osoitan syyttävän sormeni Pon's Placessa syömääni omelettileipään – ajatuskin omeletista tai thaimaalaisesta höttöpaahtoleivästä saa vieläkin aikaan puistatuksia. Seuraavana päivänä oloni oli onneksi jotakuinkin normaali ja matkasimme viimeiselle saarietapillemme – Koh Chang Noille.

Onneksi olimme kerrankin etukäteen päättäneet mille resortille haluamme asettua ja osasimme pyytää venekuskia jättämään meidät siellä. Ao Yain ranta on nimittäin pitkä, resortit melko kaukana toisistaan ja nousuveden aikana monille ei pääse kuin veneellä (tai uimalla, jos oikein urheilulliseksi ryhtyisi). Meidän perinteinen "mennän vaan ja käydään katsomassa vaihtoehdot" -taktiikka ei oikein olisi toiminut. Varausta emme sentään olleet tehneet – niin järjestelmällisiä meistä ei varmaan koskaan tule – mutta onneksi meille löytyi huone.

Olimme siis valinneet Crocodile Rock -nimisen resortin. Ei, emme valinneet sitä nimen perusteella vaan siksi, että siellä luvatiin olevan upeat bungalowit ja kotitekoista leipää ja jugurttia. Ja niinhän siellä oli. Ensimmäisen yön vietimme pienemmässä bungalowissa (250 thb), joka oli vähän syrjemmässä, mutta sen jälkeen meidä siirrettin isompaan bungalowiin (350 thb), josta oli aivan täydellinen näkymä merelle. Sähköjä mökissämme ei ollut lainkaan, joten illat menivät taskulampun valossa.

Crocodile Rock voisi kyllä vaihtaa nimensä Cat Rockiksi. Olemme nauraneet kuinka sopiva lopetus se oli reissullemme, jonka varrella olemme tavanneet jatkuvasti ihania kissoja. Matkamme on ollut oikea catventure. Ensin olivat kissanpennut Don Detillä. Sitten pikkukissan pelastusoperaatio Bandalla (tästä minulla onkin uutisia, siitä omassa postauksessa!). Seuraavaksi saimme nauttia terassikissamme seurasta Ton Sailla. Ja nyt, viimeisellä saarella, meitä vastassa oli YHDEKSÄN kissanpentua! Pikkukissat olivat parempaa viihdettä kuin yksikään tulenpyörittäjä Ton Sailla ja moneen kertaan nauroimme ihan katketaksemme niiden ninjaliikkeille ja mahtipontisille hyökkäyksille. Mutta lohdutukseksi Maisa-koirallemme siellä kotona: emme aio tuoda kissanpentua riesaksesi (vaikka vähän tekisi mieli).

Koh Chang (ja tätä ei nyt pidä sekoittaa Thaimaan itäpuolella sijaitsevaan Koh Changiin!) oli ihana muistutus siitä, että Thaimaastakin löytyy vielä rauhallisia ja idyllisiä paikkoja, joihin ei ole rakennettu ökyhotelleja ja joiden rannoilla ei pauhaa musiikki 24/7. Päivät noudattivat rytmiä: aamupala, kirjojen lukemista, auringonottoa ja uimista, korttipelejä, lounas, päiväunet, illallinen ja yksi tai muutama olut. Asiakkaita oli 10-14 ja vallitsevaa rauhan ja rakkauden ilmapiiriä kuvastaa hyvin se, että bungalowien ovissa ei ollut lukkoja. Juuri tällaista rentouden maksimointia kaipasimmekin ennen viimeistä hektistä viikkoa Bangkokissa.

P.s. Lopuksi on vielä pakko kertoa, että meillä alkaa jo oikeasti olla vähän ikävä kotiin (ja se on ihana tunne, koska ennen reissua pelkäsin eniten sitä, että matka tuntuisikin liian lyhyeltä ja kotimatkalla parkuisin, että en tahdo vielä Suomeen). Ikävä kavereita, Maisaa, perheitä ja voih, kaikkea ihanaa ruokaa mitä siellä on ja täällä ei! Tuntuu että elimistöni yksinkertaisesti kieltäytyy enää ottamasta vastaan aasialaista ruokaa (ja Thaimaassa on kuitenkin aivan mielettömän hyvää ruokaa!). Vaikka iltaisin on nälkä, saan alas enää pienempiä ja pienempiä määriä. Kyllä, kroppani huutaa ruisleipää, perunamuussia, makaroonilaatikkoa, juustoja ja irtokarkkia!

P.p.s. Uusia kuvia Flickerissa!